Mieti vielä toisen kerran!

Nimittäin ennen kuin heität sinulle turhan, pieneksi jääneen,tylsäksi käyneen tai ehkä vähän kulahtaneen vaatteen roskiin. Yhdestä neuleesta voi nimittäin tehdä esimerkiksi näin monta uutta vaatekappaletta pienelle ihmiselle! Nämä vasta leikattuja, mutta pakottava tarve jakaa tämä tieto asap sai minut postaamaan tämän kuvan jo ennen ompelukoneen surinaa.

image

Pukineita Peelle.

Pieni mies kasvaa niin kohinalla, ettei vaatteita meinaa valmistua sitä mukaa tästä ompelulaitoksesta. Joitain kuitenkin. Tämän paidan juttu on kaula-aukossa. Joku voisi väittää laiskaksi napinompelijaksi kun ei koko nappiriviä ole tehnyt. Mutta tästä tuli mukava näin, pää sujahtaa tuosta aukosta helposti, eikä tarvitse nappien tai neppien kanssa touhuta. Housut ovat perus trikoopökät joissa Peen on mukava potkutella. Ja taas kerran, vain vanhoja teeppareita ja toppeja pilkottu näihin.

KuvaKuva

Miksi ja mitä?

Blogin osoite TuTu design viittaa haaveeseeni tehdä elantoa suunnittelemalla ja valmistamalla (lasten)vaatteita tilauksesta. Nimi tutu ei siis viittaa balettihamosiin, vaan on väännös poikieni nimistä. Vaatteiden lisäksi arvostan yksilöllisyyttä ja kauneutta, niin ihmisissä kuin asioissa ja esineissä.

Ompelun saralla ekologiset kierrätyskankaista valmistetut lastenvaatteet ovat uusi innostuksen aiheeni. Muun muassa vanha virttynyt miehen t-paita on mitä parasta raaka-ainetta pienen vauvan pöksyiksi, valmiiksi pehmitettyä! Ribbipaidat resoriksi ja printtipaita muuntuu mielenkiintoisiksi yksityiskohdiksi.

Kodin remontti alkaa olla loppusuoran loppupäässä, joten sisustusbloggauksia tulee varmasti riittämään. Sisustuksessakin vaalin vanhaa ja kierrätettyä, kekseliäitä ratkaisuja ja omaperäisiä toteutuksia.